Katsaus historiaan
Resurs Bank on kehittynyt Resurs
Finans -yhtiöstä, joka lanseerasi
"koroton"-konseptin 1980-luvun
puolivälissä. Me olemme olleet pitkään
vähittäiskaupan kuluttajarahoituksen
markkinajohtaja.
Mutkattoman helppoa
Lähdemme siitä, että Resurs Bank:n
asiakkuuden on oltava helppoa!
Kumppaniyrityksemme todistavat,
että olemme joustavia ja nopeita.
Kuluttajatuotteemme ovat selkeitä,
ja ne menestyvät markkinoilla.
Asiakas on kuningas Resurs Bank:ssa
Meistä on tärkeää kuunnella tarkasti asiakkaiden
toiveita. Keskitymme aina asiakkaaseen. Resurs
Bank:n toiminta perustuu kumppanisuhteiden
kehittämiseen ja lujittamiseen sekä loppuasiakkaista
huolehtimiseen. Meidän on oltava aina helposti
lähestyttäviä, ja teemme aina parhaamme tehdäksemme
asiakkaat tyytyväisiksi.

Resurs Bank on osa Resurs-konsernia
Resurs-yritykset, joilla kaikilla on sama liikeidea, palvelevat
vähittäiskauppoja ja niiden asiakkaita. Konserniin kuuluvat
palveluyritykset Resurs Bank, SOLID Försäkringar,
TeleResurs ja Reda Inkasso sekä kodinelektroniikkaa ja
verkkojärjestelmiä tarjoava Order Hemelektronik.
Resurs-yrityksissä työskentelee Välassa Helsingborgissa
yhteensä yli 500 työntekijää.


Resurs Bank kasvaa

1977 Kodinelektroniikkaketju Resurs Radio
& TV perustetaan.
1983 Resurs Finans perustetaan.
1985 "Koroton"-konsepti lanseerataan.
Tarkoituksena on tarjota ketjuun
 kuuluvien myymälöiden asiakkaille
korotonta rahoitusta.
1989 Toimintoja karsitaan. Radio- ja tv-
myymälät myydään,  ja Resurs
keskittyy rahoitukseen ja
tukkukauppaan.
1998  Yhtiö alkaa toimia Tanskassa
2001 Resurs Finansista tulee Resurs
Bank.
2002 Yhtiö alkaa toimia Norjassa ja
Suomessa.
2004 Resurs Bank saa Privata Affärer
-lehden "Årets sparkonto (vuoden
säästötili)" -tunnustuksen.
2005 Supreme Card Gold lanseerataan.
2007 Supreme Card Woman ("roosa
nauha") lanseerataan.
2008 Kaupthing Finans ostetaan.
2009 Supreme Card Refill lanseerataan.
2009 Supreme Card Green lanseerataan.